Avustushaku kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin 15.10. alkaen

Etusivu / Ilmasto / Avustushaku kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin 15.10. alkaen
Avustushaku kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin 15.10. alkaen

Työ- ja elinkeinoministeriö myöntää avustusta innovatiivisten tulevaisuuden kiertotalousratkaisujen edistämiseen. Avustuksiin on myönnetty määrärahaa 1 000 000 euroa. Hankkeen toteuttamiseen voidaan myöntää käyttöaikaa 30.6.2022 saakka.

TEM:n myöntämällä avustuksella pyritään tukemaan hankkeita, jotka kohdistuvat kotimaassa tehtävien kiertotalouden investointien vauhdittamiseen sellaisissa tapauksissa, joissa esim. Business Finlandin instrumentit eivät ole sopivia. Avustuksen käyttö rajataan joko investointeihin tai kehittämishankkeisiin.

Hankkeiden avulla pyritään vaikuttamaan uusien työpaikkojen syntymiseen, ilmastotavoitteiden saavuttamiseen ja yritysten ja muiden toimijoiden toimintatapojen muutokseen kiertotalouden tavoitteiden saavuttamiseksi. Tavoitteena on materiaalin käytön vähentäminen, kokonaistehokkuus osaoptimoinnin sijaan, ympäristövaikutusten pienentäminen, aineettoman arvonluonnin kasvattaminen, uusiutumattomien raaka-aineiden kierron parantaminen, uusiutuvien materiaalien monipuolinen ja mahdollisimman pitkään pitävä käyttö tai digitalisaatioon ja palveluihin perustuva uudenlainen tapa korvata tarpeen täyttäminen.

Avustusta voi hakea 15.10.2020 klo 16.15 mennessä.

Lue lisää TEMin sivuilta

Ota kantaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *