Aurinkosähkön tuotanto Varsinais-Suomessa

Etusivu / Ilmasto / Energia / Aurinkosähkön tuotanto Varsinais-Suomessa
Aurinkosähkön tuotanto Varsinais-Suomessa

Valonia on koonnut alueen sähköverkkoyhtiöiltä tietoa verkkoon liitetyistä aurinkosähköjärjestelmistä vuosilta 2016–2021. Vuonna 2021 maakunnassa oli yli 13 000 aurinkosähköjärjestelmää ja niiden nimellisteho oli 109,3 MW.

Energiaviraston mukaan vuoden 2016 jälkeen asennettu aurinkosähkön kapasiteetti on yli kymmenkertaistunut. Ennakkotiedon mukaan vuonna 2020 kapasiteetti kasvoi 45 prosenttia. Aurinkovoimalla tuotetun sähkön osuus Suomen sähköntuotannosta vuonna 2020 oli 0,4 prosenttia (lähde: Energiateollisuus). Energiateollisuuden tilastoissa ei ole saatavilla maakunnittaista aurinkovoiman tuotantotietoa.

*Voit tarkastella graafin eri sisältöjä valitsemalla näytettävät tason otsikon alta. Tiedonkeruun ja graafin on toteuttanut Valonia.

Tarkasteltavien kolmen ensimmäisen vuoden aikana aurinkosähkön tuotanto kaksinkertaistui edelliseen vuoteen verrattuna valtakunnallisesti ja samansuuntaisesti myös Varsinais-Suomessa. Tuotannon kasvu johtui suurelta osin siitä, että yritykset kiinnostuivat aurinkoenergiasta. Vuonna 2019 aurinkosähkön tuotanto kasvoi merkittävästi edellisiin vuosiin verrattuna. Tällä hetkellä verkkoon kytketyistä aurinkovoimaloista valtaosa (80-90 %) on asennettu pientaloihin.

Aurinkosähköjärjestelmien kokoluokka kasvanut

Aurinkosähkön yleistymiseen pientaloissa ovat parin viimeisen vuoden aikana vaikuttaneet tarjonnan lisääntyminen, sähkön hinnannousu, kasvanut ilmastohuoli sekä järjestelmien hintojen lasku, joka tosin pysähtyi viime vuonna. Uusi huomio on se, että järjestelmien kokoluokka on kasvanut. Kun aikaisemmin pientalojen tyypillinen voimalakoko oli 3 kW, se on vaihtunut muutamassa vuodessa 5 kW aurinkosähköjärjestelmiin.

Asetusmuutosten myötä myös taloyhtiöt voivat jatkossa toimia aurinkosähkön tuottajina ja sähköä voi jakaa myös asuntoihin sähköverkkoyhtiöiden hyvityslaskentapalvelun avulla ns. energiayhteisönä. Hyvityslaskennassa kiinteistösähköliittymän sähkönkulutuksen yli menevä aurinkosähkö jaetaan ensin huoneistojen sähkönkulutukseen sisäisessä energiayhteisössä, minkä jälkeen yli menevä aurinkosähkö myydään verkkoon. Hyvityslaskenta tulee mahdolliseksi kaikille taloyhtiöille vuonna 2023, jolloin sähkön ostajien, myyjien ja verkkoyhtiöiden välinen tiedonsiirto siirtyy kantaverkkoyhtiö Fingridille.

Kuluttajien energianeuvonta auttaa

Valonia on ollut mukana edistämässä aurinkosähkön yleistymistä järjestämällä pientalojen yhteishankintoja kolmessa kunnassa vuosina 2017–2021. Toteutuneita kohteita on yhteensä 56, mutta yhteishankintojen viestinnän kautta tietoa aurinkosähköjärjestelmistä ja niiden hankinnasta on levitetty laajasti kuntien alueella. Näkyvyys on saattanut lisätä kiinnostusta ja kysyntää paikallisesti. Yhteishankinnoissa kunnat osallistuivat aktiivisesti viestintään ja samalla aktivoitiin asukkaita ilmasto-ohjelmatyön käytännön toteutukseen.

Motiva Oy:n ja kuluttajien energianeuvonnan valtakunnallinen vuosittain järjestämä valtakunnallinen Aurinkosähköä kotiin -kampanja lisää tietoa aurinkosähköstä ja sen soveltuvuudesta omakotitaloille ja taloyhtiöille. Aurinkosahkoakotiin.fi -sivustolla voi tarkastella esimerkiksi hankintakustannuksia ja etsiä palveluntarjoajia. Maaliskuussa käynnistyneen puolueettoman kampanjan Tarjoukset-osiossa on julkaistu yritysten tarjouksia mallikohteista Avaimet käteen -paketteina sekä omakotitaloihin että taloyhtiöille.

Valonian UUTTERA – hankkeessa selvitellään taloyhtiöiden kiinnostusta energiayhteisöjen perustamiseen aurinkosähkön tuottamiseksi ja jakamiseksi asukkaille. Taloyhtiöille lähetetään aiheesta kysely kesän jälkeen.

Lue lisää Valonian verkkosivuilta (valonia.fi)

Ota kantaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *