Arvokkaiden maisemien maankäyttöön opas

Etusivu / Ajankohtaiset / Arvokkaiden maisemien maankäyttöön opas
Arvokkaiden maisemien maankäyttöön opas

Perinnepolku_NRuuska

Arvokkaiden maisema-alueiden maankäytön suunnitteluun on valmistunut opaskirja Maisema, opas arvokkaiden maisema-alueiden maankäytön suunnitteluun on tarkoitettu avuksi kuntien päättäjille, maanomistajille ja kaikille kansalaisille.

Oppaan laatimista tukeneen ympäristöministeriön mukaan siinä avataan maisemakäsitettä laajemmin, kerrotaan mistä aineksista maisema rakentuu ja mitä arvoja sisältyy arvokkaisiin maisema-alueisiin. Oppaan on tarkoitus toimia työkaluna alueen erityispiirteiden huomioon ottamiseen, kun uusia toimenpiteitä suunnitellaan ja kohdennetaan arvokkaille maisema-alueille. Lisäksi oppaassa käsitellään mahdollisuuksia, joita maisema voi tarjota elinkeinoelämälle ja ihmisten hyvinvoinnille.

Ympäristöministeriön mukaan valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita koskeva päivitysinventointi ja siitä keväällä 2016 järjestetty kansalaisten kuuleminen ja lausuntokierros aiheuttivat monin paikoin vilkasta keskustelua. Kysymyksiä ja palautteita tuli muun muassa maisema-alueiden suhteesta maankäytön suunnitteluun, rakennuslupien myöntämiseen ja metsämaiden talouskäyttöön.

– Nyt julkaistun oppaan tavoitteena on herättää katsomaan maisemaa uusin silmin. Tarkoituksena on myös edistää maankäytön suunnittelijoiden, maanomistajien, maaseutuyrittäjien ja asukkaiden välistä yhteistyötä ja ymmärrystä.

– Yhteistyö on olennaista, jotta myös tulevat sukupolvet pääsevät nauttimaan hienosta suomalaisesta maaseudun kulttuurimaisemasta. Oppaan tärkein tavoite onkin tukea Suomen arvokkaiden maisemien säilymistä elävinä, asuinkelpoisina ja arvokkaina myös tulevaisuudessa. Maankäytön suunnittelussa on myös tärkeää huomioida valtakunnallinen tasa-arvoisuus, ympäristöministeriöstä todetaan.

Lue lisää >> Kuntalehti

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras. Obligatoriska fält är märkta *