Ajantasaista ympäristötietoa Porin seudun asukkaille

Etusivu / Ajankohtaiset / Ajantasaista ympäristötietoa Porin seudun asukkaille

Kuntalaisen ympäristöopas päivitetty

Porin seudulla kaikille kuntalaisille suunnatusta Kuntalaisen ympäristöoppaasta on julkaistu toinen, päivitetty painos. Oppaan eri osioissa – luonto, kuluttaminen, jätehuolto, asuminen ja liikenne – kerrotaan jokapäiväisten toimiemme ympäristövaikutuksista ja keinoista niiden vähentämiseksi. Oppaassa esitellään myös lyhyesti, miten voi osallistua ja vaikuttaa ympäristön puolesta.

Porin ympäristöopas2 2016Opas julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2010. Kuudessa vuodessa lainsäädäntö on muuttunut, tieto lisääntynyt ja tekniikka kehittynyt. Esimerkiksi valaistuksen osuus sähkönkulutuksesta on laskenut huomattavasti energiansäästö- ja led-lamppujen myötä. Oppaan sivuilta voi tarkistaa miten led-lamppujen valontuotto vertautuu aiemmin käytössä olleiden hehkulamppujen valotehoon.

Oppaaseen on myös täydennetty ruoan ympäristövaikutusten arviointia. Entistä painokkaammin tuodaan esiin kausiruoan sekä erilaisin luomu- ja eettisin sertifikaatein varustettujen tuotteiden merkitystä. Lisäksi ruoan tuhlaamiseen ja roskiin heittämiseen on kiinnitetty huomiota.

Jätehuollosta oppaaseen on koottu lyhyt ohjeistus jätteiden lajittelusta omakoti-, kerros- ja rivitaloissa. Liikenneosioon on päivitetty pakkassäällä ajankohtaiset suositukset auton moottorin esilämmitysajoista. Muita talvisia ympäristöasioita, joihin opas antaa neuvoja, ovat lintujen ruokinta, energian ja sähkönkulutus sekä kodin lämmitys. Myös mieltä askarruttaviin kysymyksiin vaikkapa joukkoliikenteestä, puun pienpoltosta ja ilmanlaadusta, löytyy vastaus.

Kuntalaisen ympäristöopas palvelee Eurajoen, Harjavallan, Kokemäen, Luvian, Merikarvia, Nakkilan, Pomarkun, Porin ja Ulvilan asukkaita. Päivitetty versio on luettavissa sähköisenä mainittujen kuntien internetsivuilta. Painettua opasta voi tiedustella kuntien ympäristötoimista ja kirjastoista.

Lue lisää >> Kuntalaisen ympäristöopas – Ympäristötietoa Porin seudun asukkaille

 

 

Ota kantaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *