Adoptoi monumentti

Adoptoi monumentti

Leena Koivisto, arkeologi, Satakunnan Museo

Adoptoi monumentti –toiminta on vapaaehtoistoimintaa, jonka tavoitteena on kannustaa kansalaisia oman lähiympäristönsä kulttuuriperintökohteiden hoitoon. Adoptiokohteen hoito perustuu alueellisen vastuumuseon ja adoptoijaryhmän väliseen sopimukseen. Hoidettava kohde voi olla muinaisjäännös, muu kulttuuriperintökohde tai jopa rakennus. Adoptoija sitoutuu pitämään huolta kohteesta museon laatiman hoitosuunnitelman mukaisesti. Hoitotoimia voivat olla esimerkiksi kasvillisuuden raivaus ja niitto sekä kohteen ympäristön siisteydestä huolehtiminen. Adoptointi ei vaadi erillistä rahoitusta eikä siitä saa korvausta, kysymys on vapaaehtoistyöstä. Toki Museoviraston muinaisjäännösten hoitoavustusta on mahdollista hakea esimerkiksi opastaulujen tekemistä varten, mikäli hakuehdot täyttyvät.

Adoptoija voi olla esim. kotiseutu- tai kyläyhdistys, mutta yhtä hyvin koulu, partiolippukunta tai vaikka vapaamuotoinen ystäväporukka. Hoito- ja kunnostustyö on mukavaa yhdessä tekemistä ja reipasta ulkoilua, ja samalla vaalitaan omaa lähiympäristöä ja huolehditaan yhteisestä kulttuuriperinnöstä. Halutessaan adoptoijat voivat järjestää kohteella pieniä tapahtumia ja opastuksia.

Kuvassa järven keskellä oleva saari, jossa tuuhea metsä.
Kirkkokarin keskiaikainen kappelinpaikka on Ristolan alueen kyläyhdistyksen adoptoima monumentti. Yhdistys hoitaa Kirkkokaria talkoilla ja on saanut Museoviraston hoitoavustusta mm. opasteiden kunnostukseen sekä ongelmapuiden poistoon saaresta. Kuva: Leena Koivisto, Satakunnan Museo.

Adoptoi monumentti -toiminnan Suomessa aloitti Pirkanmaan maakuntamuseo, josta adoptointi on vähitellen laajentunut muihinkin maakuntiin. Satakunnan ensimmäiset monumentit adoptoitiin v. 2018, kun Satakunnan Museon ystävät ry solmi sopimukset Porin Reposaaren Kappelinpaikan ja Koskelon merimerkin raunion hoidosta. Vuonna 2020 adoptoituja kohteita on yhteensä viisi, edellisten lisäksi Ristolan alueen kyläyhdistys ry on adoptoinut Köyliön Kirkkokarin Säkylässä ja Euran työllisyyspalvelut solmivat sopimukset Kauttuan vanhan kylänpaikan sekä Panelian Lammashaan röykkiöalueen adoptoinnista.

Kuvassa kolme henkilöä, jotka kaikki kokoontuneet pöydän ääreen. Yksi heistä kirjoittaa juuri pöydällä oleviin papereihin eli monumentin adoptiosopimukseen.
Kirkkokarin adoptointisopimus allekirjoitettiin syksyllä 2018. Vasemmalta Satu Vähätalo-Virtanen, Leena Koivisto ja Olli Taimi. Kuva: Niina Uusi-Seppä. 

Lisätietoja:
https://adoptoimonumentti.fi/

Tulosta artikkeli tästä

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras. Obligatoriska fält är märkta *