Varsinais-Suomen kuntien päästöt vähentyneet eniten Turun seudulla

Etusivu / Ilmasto / Varsinais-Suomen kuntien päästöt vähentyneet eniten Turun seudulla

Valonia 12.12.2024: Varsinais-Suomen asukaskohtaiset päästöt ovat kolmanneksi pienimmät maakuntien välisessä vertailussa. Vuoden 2023 ennakkotiedon mukaan paransimme sijoitusta kolmanneksi asukaskohtaisessa vertailussa. Varsinais-Suomessa lasketut päästöt olivat 4,5 tCO2e/ asukas vuonna 2023, kun ne olivat vuotta aiemmin 5,1 tCO2e. Pienimmät asukaskohtaiset päästöt ovat Turussa, 2,4 tCO2e. Vaihtelu maakunnan muiden kuntien välillä on suuri johtuen kuntien sijainnista, väestömäärästä ja elinkeinorakenteesta.

Suomen ympäristökeskuksen (Syke) ennakkotiedon mukaan Suomen kaikkien kuntien kasvihuonekaasupäästöt ovat laskeneet viime vuonna noin 9 prosenttia vuoteen 2022 verrattuna. Myönteinen kehitys johtuu pääosin energiasektorin eli sähkön- ja kaukolämmöntuotannon puhdistumisesta. Varsinais-Suomessa kuntien kasvihuonekaasupäästöt ovat laskeneet vuodesta 2022 vuoteen 2023 saman verran, hieman alle 9 prosenttia. Kaukolämmön päästöt laskivat noin 30 prosenttia, mikä on keskimääräistä enemmän. Vaikutukset näkyvät varsinkin Turun kaukolämpöverkon alueella Naantalissa, Raisiossa, Turussa ja Kaarinassa, jossa on aktiivisesti luovuttu fossiilisista polttoaineista.

Kulutussähkön päästöt pienenivät maakunnassa noin 32 prosenttia ja sähkölämmityksen päästöt noin 35 prosenttia kuten valtakunnallisestikin. Tuulivoiman tuotanto maakunnassa ei ole lisääntynyt moneen vuoteen ja aurinkosähköhankkeet ovat vielä pääosin suunnittelu- tai luvitusvaiheessa, Uudenkaupungin rakenteilla olevaa aurinkovoimalaa lukuun ottamatta.

Kun päästöjen kehitystä tarkastelee pitkällä aikavälillä, maakunnan päästöt ovat vähentyneet 43 prosenttia vuodesta 2005 ja vuoteen 1990 verrattuna 46 prosenttia. Maakunnalliseen päästövähennystavoitteeseen, 80 prosentin vähennys vuodesta 2005 vuoteen 2035, on kuitenkin vielä matkaa ja toimenpiteitä tarvitaan edelleen.

Lue lisää (valonia.fi) »

Ota kantaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *