Käytän ja käsittelen vettä

Etusivu / Vaikuta vesiin Nyt / Käytän ja käsittelen vettä

Millainen vesikuluttaja olet?

Kulutamme jokainen päivän aikana vettä, toiset vähemmän, toiset enemmän. Kotitaloudessa vettä kuluu noin 130-160 litraa päivässä muun muassa ruoanlaittoon, peseytymiseen, siivoamiseen ja vessan huuhteluun. Suoran kulutuksen lisäksi käytämme päivittäin vettä välillisesti yli 4 000 litraa. Puolet tästä tapahtuu Suomen rajojen ulkopuolella. Pelkästään yksi kahvikupillinen sisältää tuotantoon kulunutta vettä jopa 140 litraa. Veden kulutukseen ja kustannukseen voit vaikuttaa  käyttötavoilla ja kulutusvalinnoilla.

Kun vettä käytetään, syntyy aina myös jätevettä. Käsittelemättömät jätevedet ovat niiden sisältämien haitta-aineiden, ravinteiden ja bakteerien johdosta riski vesiympäristölle ja juomaveteen joutuessaan myös terveydelle. Jäteveden määrään ja laatuun voit vaikuttaa omilla valinnoillasi. Mitä vähemmän jätevettä syntyy ja mitä puhtaampaa se on, sitä helpompaa ja edullisempaa myös jätevedenkäsittely on.

Puutarhan ja pihan hoito

Hoida puutarhaasi, älä leviä!
Vesiensuojelu alkaa omalta pihalta, sillä jokainen talo ja tontti sijaitsee jollakin valuma-alueella. Pihastakin sadevedet valuvat lähimpään vesistöön. Puutarhaa voi hoitaa kestävällä tavalla ilman liikoja keinolannoitteita ja torjunta-aineita.

Lue lisää

Mökkiläisen vesiensuojelu

Luomuna mökillä

Tiesitkö, että voit vaikuttaa siihen, miten mökkisi lähivedet voivat? Jokainen ranta-asukas pystyy tekemään vesien kannalta hyviä valintoja. Mökille ei kannata hankkia runsaasti vettä kuluttavia laitteita. Mitä vähemmän käytät vettä, sitä vähemmän kuormitat vesistöä!

Lue lisää

Vedenkulutus kuriin

Älä lotraa, tulee säästöä
Muuttamalla vedenkäyttötapojasi saat helposti selvää rahallista säästöä. Pienillä muutoksilla voit säästää useita satoja euroja vuodessa ja samalla suojella vesistöjä.

Lue lisää

Mökin jätevesihuolto

Huussi kuntoon
Jätevedet sisältävät runsaasti ravinteita ja erilaisia lika-aineita. Siksi ne tulee käsitellä ennen maahan tai vesistöön johtamista. Mökillä paras tapa hoitaa jätevesiasiat on käyttämällä huussia erillään  ja käsittelemällä pesuvedet erikseen.

Lue lisää

vaikuta vesiin nyt