Turku haastaa lisäämään arjen liikkumista

Etusivu / Kehityspolut / Kestävät valinnat / Turku haastaa lisäämään arjen liikkumista

Turun kaupunki haastaa juuri teidät lisäämään arjen liikkumista syyskuussa

Millä keinoin teidän organisaationne voisi kannustaa kaikkia kaupunkilaisia lisäämään liikuntaa arkeen? Mitä oivalluksia arkiliikkumisen lisäämiseksi te keksisitte?

Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala haastaa kaikki Turussa toimivat järjestöt, yhdistykset, työpaikat, harrastusryhmät sekä muut organisaatiot ja yhteisöt miettimään keinoja arjen liikkumisen edistämiseksi. Nyt on aika suunnitella syyskuuksi 2016 toimintaa, jolla lisätään kaupunkilaisten päiviin liikettä. Syyskuussa on hyvä tilaisuus kokeilla myös uudenlaista toimintaa, joka liikuttaisi ihmisiä päivittäisten toimintojen lomassa tulevaisuudessakin.

Syyskuussa järjestetään Koko Turku liikkuu -kampanja, jolla kannustetaan turkulaisia arjen aktiivisuuteen ja oivaltamaan, miten liikuntaa voi lisätä vaikka työpaikoilla, kauppareissuilla tai kotona. Myös Turun kaupungin eri toimialat miettivät keinoja kaupunkilaisten aktivointiin. Suunnitteilla on muun muassa kauppakeskuskävelyitä, vanhainkotien ja päiväkotien yhteistoimintaa sekä elämyksiä busseissa.

Koko Turku Liikkuu -kampanjassa on erilaisia teemaviikkoja, jotka voivat auttaa oman toiminnan ideoinnissa. Ensimmäisen viikon (vko 36) teemana on kävely ja toimintakyky, toisella viikolla (vko 37) pyöräily, kolmantena viikkona (vko 38) paneudutaan arkiliikkumiseen ja neljännellä viikolla (vko 39) etsitään arjen oivalluksia liikunnan lisäämiseksi.

Kaupunki haluaa kannustaa turkulaisia arkiliikuntaan ja sitä kautta parantaa kaupunkilaisten hyvinvointia. Kaupunkilaisten fyysisen aktiivisuuden lisääminen on yksi tärkeimmistä hyvinvointiin liittyvistä strategisista tavoitteista. Koko Turku liikkuu -kampanja on osa valtakunnallista Liikkumisen unelmakuukautta, jonka tarkoituksena on saada suomalaiset miettimään, kuinka liikuntaa olisi mahdollista lisätä pienin askelin jokapäiväiseen elämään.

Ilmoittakaa oma toimintanne ja haastakaa muita organisaatioita mukaan osoitteessa: http://likiliikkuja.fi/unelmat-liikkeelle

Lisää kampanjasta osoitteessa www.turku.fi/turkutekeehyvaa

Somessa kampanjoidaan tunnuksella #turkutekeehyvää

 Lisätiedot:

Liikuntapalvelupäällikkö Minna Lainio-Peltola, minna.lainio-peltola@turku.fi

Toimialajohtaja Minna Sartes, minna.sartes@turku.fi

Ota kantaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *