Tahvion koulussa innokasta lähiluontoilua

Etusivu / Kehityspolut / Lähivedet / Tahvion koulussa innokasta lähiluontoilua
Tahvion koulussa innokasta lähiluontoilua

Vastasimme ensimmäisenä raisiolaisena kouluna Rauman vesihaasteeseen ja siitä lähti liikkeelle toteuttamamme luonto- ja ympäristöaiheinen oppimiskokonaisuus. Kevään aikana olemmekin liikkuneet lähiympäristössä erilaisissa puuhissa sekä omien opettajien että vierailijoiden johdolla. Raisionlahden ympäristö ja koulun muu lähiympäristö tarjoaa hyvät mahdollisuudet tutkia ja oppia luonnossa, ja samalla tulee liikuttua ulkona. Retket olemme tehneet pyöräillen.

Raisionlahdella ja Piuhanjoella olemme tarkastelleet vesitestilaukun välineiden avulla veden ominaisuuksia ja yhdellä tutkimusretkellä meillä oli oppaana vesiasiantuntija Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistykseltä. Saimme vesiensuojeluyhdistykseltä retkioppaan myös Raisionlahden läheisyydessä sijaitsevalle sammakkolammelle, jossa tutkimuskohteenamme olivat vesikasvit ja -eläimet.

Koulujemme lähivedet -toimintamallin myötä pääsimme myös opintoretkelle Meremme tähden -tapahtumaan Raumalle toukokuun alussa. Oppilaat olivat innostuneesti mukana tapahtumassa ja antoivat retkestä hyvää palautetta. Muutenkin opintokokonaisuus, joka on sisältänyt paljon kokemuksellista oppimista ja tekemällä oppimista, on ollut oppilaiden mielestä mielenkiintoinen ja opettavainen.

Oppilaat ovat tehneet myös kevätseurantaa havaintopäiväkirjan muodossa ja luontohavaintoja on tehty niin yhteisillä retkillä kuin vapaa-aikanakin. Havaintopäiväkirjan yhteyteen on koottu tietoja myös vesinäytteistä sekä kirjoitettu oppimispäiväkirjaa Rauman opintoretkestä. Vesitutkimusten ja kevätseurannan lisäksi olemme osallistuneet kevään aikana myös muuhun ympäristöön ja luontoon liittyvään toimintaan.

Huhtikuun lopulla kävimme Turun yliopiston eläinmuseon tutkijan, dosentti Varpu Vahteran lajikato-luennolla Raision kirjastolla. Lisäksi olimme Pidä Saaristo Siistinä ry:n Siisti Biitsi -oppaiden johdolla siivoamassa Hahdenniemen venesatama-aluetta roskista. Luokka pääsi Siisti Biitsin kummiluokaksi, ja yhteistyö jatkuu taas syksyllä.

Retkivarusteemme sai vielä toukokuussa täydennystä, kun saimme Nokian Jalkineet luokan ”kumpparikummiksi” ja yritys sponsoroi kaikille 5AB:n oppilaille kumisaappaat. Kumisaappaita on tarkoitus kierrättää myöhemmin koulun muillakin luokilla. Raision kaupunki on tänä keväänä ollut mukana valtakunnallisessa I love muovi -kampanjassa ja kampanja innostutti luokan puolestaan tekemään kalastajahatut jokaiselle oppilaalle käytetyistä Ikea-kasseista.

Toimintamme on saanut mukavasti myös paikallista julkisuutta. Raision kaupungin nettisivuilla julkaistiin 15.5. luokan luonnossa liikkumisesta uutinen:
https://www.raisio.fi/fi/uutiset/tahvion-5-luokkalaiset-liikkuvat-luonnossa-ja-kierrattavat-ikea-kasseista-hattuja
ja Rannikkoseutu-lehdessä oli 28.5. artikkeli kevätpuuhistamme.

Mari Ketola
Pirita Saksa
Tahvion koulu, Raisio