matkailu

Etusivu / Posts tagged "matkailu" (Page 5)

Maaseudun kehittämiselle tuhannen taalan tilaisuus

Varsinais-Suomen maaseudun kehittämiselle nyt tuhannen taalan tilaisuus Maaseuturahaston kautta tarjoutuu vielä tänäkin vuonna erinomaiset rahoitusmahdollisuudet avuksi maaseudun kehittämiseen, sillä käytettävissä olevat rahoitusresurssit ovat nyt ohjelmakauden puolivälissä korkeimmillaan. Viime vuosilta säästynen rahoituksen sekä vuodelle 2017 saadun uuden rahoituksen turvin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kautta on edelleen haettavissa 12 M€ maaseudun kehittämishankkeisiin ja yritystukiin  sekä hyvänä lisänä vielä tälle…

Jatka lukemista
Saaristomeri-näyttely siirtynyt Ruissaloon

Saaristomeri-näyttely siirtynyt Ruissaloon

Saaristomeren panoraama -valokuvanäyttely on Hansatorin avajaisten jälkeen siirtynyt Turun Ruissaloon ja siellä Turun Yliopiston Kasvitieteellisen puutarhan piha-alueelle. Puutarhan alueella on jo kaunis ja kukkiva kevät ja isokokoiset näyttävät kuvataulut kertovat vierailijoille Saaristomerestä, sen ainutlaatuisista kohteista ja maisemista – ongelmakohtiakaan pettelemättä. Puutarhan piha-alue on avoinna joka päivä kello 8.00 – 20.00. Näyttely on Ruissalossa toukokuun loppuun…

Jatka lukemista
Talkoolainen irrotti haravanvarresta

Talkoolainen irrotti haravanvarresta

Selkämeren kansallispuiston talkootöissä arvostetaan edelleen ruovikonniittoa, laiturien ja puukatosten korjausta sekä muuta hien pintaan nostavaa työpanosta. Julkishallinnon määrärahojen huvetessa tuo palvelu on kansallispuistossa vierailevalle tärkeää. Selkämeren kansallispuiston ystäväyhdistyksessä on kuitenkin runsastunut myös aineettomien palvelujen tuottaminen. Mahtava kulttuuriperintöteko oli Merikalastajan sanakirja Merikarvialla. Se tehtiin Merikarvia-seuran ja Selkämeren kansallispuiston ystävien yhteistyönä. Ajankohtaistieto on osa luontoharrastusta Raumalla on…

Jatka lukemista
Saaristomeren panoraama -näyttely lähtee kiertueelle

Saaristomeren panoraama -näyttely lähtee kiertueelle

Saaristomeren panoraama -valokuvanäyttely lähti kiertueelle Hansakorttelista Turun keskustasta. Näyttely pyritään sijoittamaan paikkoihin, joissa ihmisiä on muutenkin paljon liikkeellä – näin näyttelyn kuvat ja sanoma tavoittaa mahdollisimman monen henkilön. Saaristomeren panoraaman viestinä on, että kaikki voivat nauttia puhtaasta saaristosta ja sen maisemista ja että ihmiset ymmärtävät Saaristomeren tulevaisuuden olevan meidän kaikkien asia. Saaristomeren panoraaman tavoitteena on vaikuttaa tavallisiin…

Jatka lukemista

Varsinais-Suomen virkistys- ja luontomatkailua kehitetään

Varsinais-Suomen matkailutoimijoita tuetaan hankkeen voimin Varsinais-Suomen virkistys- ja luontokohteista kootaan tietoa verkkopohjaiseen tietopalveluun. Palvelu tukee maaseudun matkailutoimijoiden elinkeinoa, asukkaiden virkistysmahdollisuuksien parantamista ja kohteiden kehittämistä. Aineiston lisäksi kootaan yhteen kohteisiin kytkeytyviä toimijoita. Tällä hetkellä Varsinais-Suomen virkistys- ja luontomatkailukohteista ei ole saatavilla koottua ajantasaista tietoa. Olemassa oleva tieto on hajanaista, päivittämätöntä sekä teknisesti haastavassa muodossa. Kohteet ovat…

Jatka lukemista

Virkistys- ja luontomatkailutietoa avoimeen käyttöön

Lounaistieto, Varsinais-Suomen liitto, Valonia ja ProAgria ry käynnistävät tammikuussa 2017 hankkeen, jossa kootaan yhteen tiedot Varsinais-Suomen virkistysreiteistä ja -kohteista sekä niihin liittyvistä toimijoista. Tietopaketti avataan vapaaseen käyttöön rajapintateknologian avulla, jolloin virkistyskohteita ja -alueita koskeva tietoa voi helposti hyödyntää esimerkiksi mobiilisovellusten sekä matkailupalveluiden ja -tuotteiden kehittämisessä. Hankkeessa myös tuetaan matkailutoimijoita tiedon käyttöönotossa sekä innostetaan yrittäjiä hyödyntämään…

Jatka lukemista

Selkämeren uutiskirje Koskelo

Uutiskirje päättää Selkämeren kansallispuiston 5-vuotisjuhlavuoden Selkämeren kansallispuisto perustettiin 1.7.2011 paikallisten toimjoiden aktiivisuuden ja monivaiheisen prosessin tuloksena. Selkämeren kansallispuiston perustamislakiin kirjattiin poikkeuksellisen monta tavoitetta ja arvoa. Siltä pohjalta kansallispuistoa ryhdyttiin myös toteuttamaan paikallislähtöisesti ja moniarvoisesti. Lue lisää >> Selkämeren uutiskirje Koskelo

Jatka lukemista
Kulttuuriperintökisa

Kulttuuriperintökisa

Maailmankuulu oopperalaulaja ja kulttuuriperintöjärjestö Europa Nostran puheenjohtaja Plácido Domingo jakaa Euroopan kulttuuriperintöpalkinnot 13.5.2017 Turussa yhdessä EU-komissaari Tibor Navracsicsin kanssa. Suomesta kilpailee palkinnoista yhdeksän ehdotusta, joista kolme on Lounais-Suomesta. Palkintojuhla on osa isoa eurooppalaista kulttuuriperintötapahtumaa European Heritage Congress, joka järjestetään Turussa 10.–14. toukokuuta 2017 osana itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmaa. Suomesta lähetettiin yhdeksän ehdotusta kilpailemaan Euroopan unionin ja…

Jatka lukemista

Kuuskajaskari ja Kylmäpihlaja liitettiin Selkämeren kansallispuistoon

Rauman kaupungin omistamat alueet Kuuskajaskari ja Kylmäpihlaja on liitetty Selkämeren kansallispuistoalueisiin. Suomen historiassa ensimmäiset kansallispuistomerkit muualle kuin valtion maalle pystytettiin Kuuskajaskarin ja Kylmäpihlajan saarille. Kuuskajaskarin linnakesaari tarjoaa kävijälle merellisiä elämyksiä ja metsäisen saaren suojaista rauhaa. Kuuskajaskari on kaikille avoin retkikohde. Kylmäpihlajan majakkasaari on kaikille avoin retkikohde, joka on aivan avomeren äärellä. Nykyään matkailukohteena toimiva Kylmäpihlajan majakka valmistui…

Jatka lukemista