Tieliikenteen hiilidioksidipäästöjen kehitys noudattelee pitkälti liikenteen määrän kehitystä. Autokannan uusiutuessa tieliikenteen muut päästöt ovat vähentyneet huomattavasti. Hiilidioksidipäästöt eivät kuitenkaan ole pienentyneet samassa suhteessa. Tieliikenteen hiilidioksidipäästöjen kehitys on yleensä noudattanut liikenteen määrän kehitystä. Vuosina 2008 -2009 taloudellinen taantuma vaikutti merkittävästi tavaraliikenteen suoritteeseen (kuorma-autot), mikä selittää hiilidioksidipäästöjen vähenemisen näinä vuosina. Myös uusien autojen myynti romahti lamavuosina, ja…
Jatka lukemistaJoukkoliikenteen mahdollistava asukastiheys
Indikaattori ilmaisee, kuinka suuri osuus kaupunkiseudun väestöstä asuu alueilla, joiden asukastiheys on vähintään 20 as/ha. Tätä asukastiheyttä on tutkimuksissa pidetty taloudellisesti kannattavan joukkoliikenteen suuntaa-antavana minimitiheytenä. Indikaattori kertoo kannattavan joukkoliikenteen ja palveluiden järjestämisen mahdollisuuksista. Lisäksi sen avulla on mahdollista tarkastella, eheytyykö yhdyskuntarakenne eli onko täydennysrakentaminen onnistuttu suuntaamaan oikein. Mitä suurempi prosenttiosuus asukkaista asuu yli 20 as/ha…
Jatka lukemista

