Kiitos Marttilan Nuorisoseurantalon rakennusperinnön vaalimisesta

Etusivu / Kehityspolut / Kulttuuriympäristö / Kiitos Marttilan Nuorisoseurantalon rakennusperinnön vaalimisesta
Kiitos Marttilan Nuorisoseurantalon rakennusperinnön vaalimisesta

ELY-keskus, Blogi: Rakennusperintöä odotellessa
Hämeen Härkätien varrella Marttilan Ollilan kylässä sijaitseva Marttilan Nuorisoseurantalo on hieno esimerkki pitkäjänteisestä rakennusperinnön vaalimiseen sitoutumisesta ja valtavasta määrästä talkootunteja. Kiitostakin hyvästä työstä on tullut mm. Marttilan kunnalta ja Suomen Nuorisoseurat ry:ltä. ”Kiitosta on tullut ja olalle on taputeltu”, seuralaiset kertovat tyytyväisinä.

Marttilan Nuorisoseurantalo jouluvaloineen marraskuun 2024 hämärtyvässä illassa. ©Mia Puotunen

Marttilan Nuorisoseurantalo on valmistunut vuosina 1918-1919 lahjoitusmaalle ja sen on suunnitellut rakennusmestari Onni Touru. Nuoriseurantalo oli 1990-luvun lopulle tultaessa päässyt huonoon kuntoon. Samoihin aikoihin tuli EU-jäsenyyden myötä uudeksi rahoitusmuodoksi Leader, joka sisältyi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan. Marttilan Nuorisoseura haki ja sai rahoitusta Leader-ryhmä Varsinais-Suomen Jokivarsikumppanit ry:ltä. Ilman tätä rahoitusta ja aktiivisia talkoolaisia nuorisoseurantaloa ei ehkä enää olisi.

Lue blogi ELY-keskuksen sivuilta »

Ota kantaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *