Haaste: Tavarat kiertoon (17.02.2016)
Arkea Oy:Haastamme kehittämään keinoja lisätä käytöstä poistetun kaluston ja irtaimiston uudelleenkäyttöä ja kierrätystä. Sen sijaan, että käytöstä poistetut tavarat päätyvät jätteeksi, niille voi keksiä vielä monenlaista käyttöä. Toisen roska voi olla toisen aarre! Erityisesti haluamme haastaa mukaan Turun kaupungin sekä Turku-konserniin kuuluvia yrityksiä.
Haasteen vastaanottajaTurun kaupunki
OrganisaatiotyyppiKaupunki/kunta
Kuvaus toiminnasta, jolla haasteeseen vastataanTurun kaupunki on kehittänyt tavaroiden tehokkaamman hyödyntämisen mahdollistavan kierrätysjärjestelmän, jonka avulla pidennetään kaupungin irtaimiston, esimerkiksi toimistokalusteiden, käyttöikää.
Suurilla organisaatioilla kuten kaupungeilla ja kunnilla haasteena on, että hyvää ja käyttökelpoista tavaraa päätyy poistoon siksi, että sille ei nopeasti löydy muuta käyttökohdetta. Ongelmia aiheuttaa myös se, että kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Varastoissa saatetaan säilyttää käyttökelpoista irtaimistoa, mutta varastojen hoito ja inventointi eivät ole ajan tasalla, joten niiden sisältöä ei tarkkaan tunneta, tai niistä ei tiedetä yleisesti koko organisaation sisällä. Tällöin on mahdotonta löytää sopivaa irtaimistoa yksikön käyttöön kun tarve ilmenee.
Turun Tavarat kiertoon -kierrätysjärjestelmä ratkaisee saavutettavuuden ongelman. Järjestelmä sisältää internetsivuston, jolle kaikki käytettävissä oleva irtaimisto on koottuna nähtäväksi sekä mobiiliapplikaation, jolla ylimääräisen irtaimiston lisääminen sivustolle on helppoa. Sivusto toimii kuin mikä tahansa verkkokauppa, eli tarpeellisen tuotteen osuessa kohdalle sen voi tilata suoraan sivuston kautta omaan yksikköön. Tilauksen yhteydessä tuotteelle tilataan myös kuljetus.
Huonekalujen ja muun irtaimiston lisäksi Tavarat kiertoon -järjestelmässä on oma osionsa askartelukäyttöön tarkoitetuille materiaaleille. Askartelumateriaalien omalle sivulle on koottu materiaaleja, joita voidaan uudelleenkäyttää muuhun kuin alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa. Nämä materiaalit, toisin kun kiertoon tarkoitetut tavarat, poistuvat järjestelmästä pysyvästi tilaushetkellä.
Tavarat kiertoon -sivusto on tarkoitettu ainoastaan kaupungin sisäiseen käyttöön, eikä sinne pääse kaupungin ulkopuolisesta verkosta.
Irtaimiston käyttöä tehostamalla voidaan välttyä turhilta ostoilta ja poistoilta ja näin saavutetaan säästöjä sekä taloudellisessa että ekologisessa mielessä. Turussa Tavarat kiertoon -järjestelmä toimii Työllisyyspalvelukeskuksen alla, joten sen avulla saadaan myös luotua mielekkäitä työtehtäviä kuntouttavaan työtoimintaan.
Aloitus ja aikatauluTavarat kiertoon -järjestelmän kehitys aloitettiin jo vuonna 2015. Sitä on kehitetty projektimuotoisesti vuoteen 2018 asti. Nyt järjestelmää on tuotu kiinteäksi osaksi kaupungin toimintoja. Vuoden 2019 aikana Tavarat kiertoon -järjestelmää kehitetään edelleen yhteiskehittämismallin avulla, jolloin kehitystoimintaan pääsevät mukaan myös muut järjestelmästä kiinnostuneet kaupungit ja kunnat.
OdotuksiaAlusta irtaimiston tehokkaalle kierrolle on nyt luotu ja enää se tarvitsee vain ottaa käyttöön! Kaikki Turun toteuttaman Tavarat kiertoon -järjestelmän osat on luotu avointa lähdekoodia käyttäen. Tämä tarkoittaa sitä, että kuka tahansa voi ottaa vastaavan järjestelmän käyttöönsä ja rakentaa juuri omiin tarpeisiinsa sopivan kierrätysjärjestelmän Turun mallin pohjalta. Turku on jo kutsunut kaupunkeja ja kuntia mukaan kierrätystalkoisiin ja lisää mahtuu mukaan.
Internet-sivut