Sovelluskehityskilpailu Itämeren hyväksi (30.05.2014)
HaastajaLounais-Suomen paikkatietokeskus Lounaispaikka
OrganisaatiotyyppiMuu
Haasteen tiivistelmäOsallistu Itämeriaiheiseen avoimen datan sovelluskehitys- ja ideointikilpailuun 2014 joko tulemalla sponsoriksi tai haastekumppaniksi. Näin tuetaan alueemme sovelluskehitystyötä ja samalla kehitetään kivoja ympäristönsuojeluun ja kestävään matkailuun tähtääviä toimenpiteitä.
Haaste toteuttaa seuraavia ympäristöohjelman tavoitteita- Helpotetaan kestäviä arkivalintoja asumisessa, liikkumisessa ja kuluttamisessa
- Saatetaan lähiympäristö osaksi arkea
- Parannetaan luontoalueiden saavutettavuutta sekä kulttuuriympäristön tunnettuutta ja palveluja
- Laitetaan kuormitus kuriin
- Toteutetaan hiilineutraaleja ja energiatehokkaita ratkaisuja
10.6.2014 lanseerataan Apps4Lounais-Suomi kilpailu osana valtakunnallista sovelluskehityskilpailua. Tuomaristoon ja haastajaksi saa tulla mukaan, vaikka kilpailu avatuukin jo pian. 29.9. järjestetään avoimen datan seminaari Turussa ja tämän yhteydessä kilpailutyöt palkitaan. Aiempina vuosina Apps4Finland ja App4Pirkanmaa kilpailut ovat olleet hyvin esillä mediassa ja kilpailuehdotukset ovat tukeneet hyvin haastajien työtä.
YhteistyötäAvustamme tuomaroinnissa, kilpailijoiden tiimeyttämisessä, markkinoimme kilpailua eri tavoin ja samalla pyrimme edistämään Itämeren suojelua ja kestävää matkailua.
OdotuksiaAvatkaa dataa kilpailijoiden ja muiden tiedon hyödyntäjien käyttöön. Käyttämällä standardi rajapintoja ja avoimia lisenssejä edistetään tiedon käyttöä eri sektoreilla. Tämä on resurssitehokasta ja kivaa työtä!
Internet-sivut