Rannat talviteloille -tempausta vietetään 9.-11.9. ympäri maata ja kuka tahansa voi järjestää omat siivoustalkoot. Pidä Saaristo Siistinä ry toivoo, että mukaan lähtevät raportoisivat löytyneistä roskista. Tänä syksynä Siisti Biitsi jatkaa siitä, mihin keväällä jäätiin. Kesärientojen jälkeen rannoilta voi löytyä taas uutta roskaa. Syyskampanja myös mahdollistaa sellaisten rantojen siivoamisen, jotka keväisin ovat rauhoitettuja lintujen pesinnän vuoksi. Vapaaehtoiset…
Jatka lukemista
Luomuna mökillä, helppoa vesiensuojelua
Vaikuta vesiin -kampanjan heinäkuun teema: Mökkiläisen vesiensuojelu Kesämökillä luonto ja vesi ovat läsnä ja lähellä. Jokainen ranta-asukas voi tehdä vesien kannalta hyviä valintoja ja siinä samalla hankkia itselle hyvän mielen. Jätevesiasiat kuntoon Kesän aikana voi tarkistaa, onko kiinteistöllä jätevesienkäsittely kunnossa ja ympäristönsuojelullisesti tehokas. Jätevesiä ei saa johtaa suoraan vesistöön, sillä niiden sisältämät ravinteet rehevöittävä vesiä….
Jatka lukemistaSinileväklinikka Somerniemen kesätorilla 6.8.
”Sinileväklinikka” Somerniemen kesätorilla, aitassa lauantaina 6.8.2016 klo 10-13. Paikalla on levätutkija Satu Zwerver. Voit tuoda pullossa mukaan vesinäytteen, josta saat tietää, onko kyseessä sinilevää sekä muuta tietoa levistä. Järjestäjänä on Someron vesiensuojeluyhdistyksen ja Someron kaupungin ”Someron metsäjärvihanke”, joka saa Leader-rahoitusta Maaseudun kehittämisohjelmasta Varsinais-Suomen Jokivarsikumppanit ry:n kautta. Lue lisää >> Someron kaupunki
Jatka lukemistaVedenlaadun mittaaminen jokivesistöissä tehostuu
Varsinais-Suomen ELY-keskus laajentaa jatkuvatoimisten vedenlaatumittareiden verkostoaan jokivesistöissä. Mittareilla saadaan aiempaa huomattavasti tarkempaa tietoa jokien mereen kuljettamasta ravinnekuormituksesta lähes reaaliaikaisesti. Tietoja tarvitaan erityisesti vesiensuojelu- ja vesienhoitotoimenpiteiden vaikutusten seurannassa. – Varsinais-Suomen ELY-keskus on jatkuvatoimisten vedenlaatumittareiden käytössä edelläkävijä Suomessa, kertoo johtava asiantuntija Janne Suomela vesiyksiköstä. Olemme vahvasti mukana valtakunnan tason kehitystyössä. Uuden mittaustekniikan rohkean kokeilemisen avulla saamme paremman…
Jatka lukemistaKuuskajaskari ja Kylmäpihlaja liitettiin Selkämeren kansallispuistoon
Rauman kaupungin omistamat alueet Kuuskajaskari ja Kylmäpihlaja on liitetty Selkämeren kansallispuistoalueisiin. Suomen historiassa ensimmäiset kansallispuistomerkit muualle kuin valtion maalle pystytettiin Kuuskajaskarin ja Kylmäpihlajan saarille. Kuuskajaskarin linnakesaari tarjoaa kävijälle merellisiä elämyksiä ja metsäisen saaren suojaista rauhaa. Kuuskajaskari on kaikille avoin retkikohde. Kylmäpihlajan majakkasaari on kaikille avoin retkikohde, joka on aivan avomeren äärellä. Nykyään matkailukohteena toimiva Kylmäpihlajan majakka valmistui…
Jatka lukemista
Onko särkee vai ei?
Särki, tuo krapulaisen ja keskivartalolihavan pienen siian näköinen kalaveijari on nyt kaikkien huulilla. Joskus taloussiiaksikin kutsuttu erittäin maukas luonnonkala on muuttumassa maineeltaan rehevöitymisongelmasta kalajalosteiden raaka-aineeksi, joka tuottaa lisäarvoa koko arvoketjulle kalastuksesta eri jalostusvaiheisiin ja aina kuluttajarajapintoihin asti. Vuoden 2016 alussa alkoi Säkylän Pyhäjärven särkien menestyksekäs matka lautasille Järvikalapihvien muodossa ja tuotteen huikea menekki yllätti kaikki….
Jatka lukemistaPikatesti paljastaa sinilevämyrkyt
Biohajoava pikatesti paljastaa uimavesien sinilevämyrkyt VTT ja Turun yliopisto ovat yhdessä kehittäneet helppokäyttöisen ja edullisen sinilevätestin. Sen avulla myös kuluttaja voi varmistaa, että hänen uima- tai mökkirantansa vesi ei sisällä sinilevämyrkkyjä. Biohajoavalle pikatestille etsitään nyt kaupallistajaa. Uimavesien lämmettyä alkaa jokakesäinen sinileväesiintymien tarkkailu. Myrkkyjä esiintyy noin joka toisessa sinileväesiintymässä, eikä silmämääräisellä tarkastelulla pysty arvioimaan, onko vedessä…
Jatka lukemistaSaaristomeren tilaa parannetaan kipsillä
Peltojen kipsikäsittely on aiemmissa tutkimuksissa osoittautunut lupaavaksi vesiensuojelukeinoksi. Se vähentää pelloilta tulevaa fosforikuormaa nopeammin, tehokkaammin ja edullisemmin kuin nyt käytössä olevat keinot. Saaristomeren vedenlaadun parantaminen peltojen kipsikäsittelyllä (SAVE) -hanke selvittää kipsin soveltuvuutta laajamittaiseen käyttöön ja Saaristomeren sekä koko Itämeren tilan parantamiseen. SAVE-hanke kerää kokemuksia kipsin käytöstä ja täydentää aiempaa vesistötutkimusta. Laaja kipsinlevityspilotti toteutetaan yhteistyössä viljelijöiden…
Jatka lukemistaRavinteiden kierrätyksen kokeiluohjelman rahoitus jaossa
Maa- ja metsätalousministeriö suuntaa 12,4 miljoonaa euroa kokeiluohjelmaan, jolla rahoitetaan ravinteiden kierrätyksen innovatiivisia ratkaisuja. Kolmivuotisen kokeiluohjelman valtakunnallinen rahoitushaku aukeaa 16.6.2016. Tukien hallinnoinnista vastaa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus. Kokeiluohjelma on osa hallituksen Kiertotalouden läpimurto ja puhtaat ratkaisut käyttöön –kärkihanketta. Kohdennus innovatiivisiin ratkaisuihin ja pk-yrityksille Kokeiluohjelmasta myönnettävien tukien tarkoituksena on biomassojen ravinteiden prosessoinnin, kierrätyslannoitevalmisteiden tuotannon ja tuotekehityksen, ravinteiden kierrätyksen…
Jatka lukemistaYmpäristö Nyt -uutisviesti 3/2016 julkaistu
Uusimman uutisviestin aiheina: Kesän teemat Vaikuta vesiin -kampanjassa Särki&Hauki -video, osa 2 Pori uusin ja suurin HINKU-kunta Lähivesitutkimus kouluarkea Raumalla Kevätsiivoustalkoita järjestettiin reippain mielin Jätekuljetukset tärkeä osa jätehuoltoa Muita uutisia ja tapahtumia Tilaa viesti jatkossa sähköpostiisi: info@ymparistonyt.fi Lue lisää >> Ympäristö Nyt -uutisviesti 3/2016
Jatka lukemista

