Tapahtumat

Etusivu / Archive by category "Tapahtumat" (Page 19)

Perhetapahtuma ViherVillitys 11.6. Ruissalossa

Valonia järjestää koko perheen ympäristötapahtuman ViherVillitys lauantaina 11.6.2016 Ruissalon kasvitieteellisen puutarhan alueella klo 11 – 15. Käynnissä olevan Vihervuoden kunniaksi tapahtuman teemana ovat tänä vuonna kasvit. Päivän aikana on luvassa ohjelmaa liittyen muun muassa vieraslajeihin ja kompostointiin. Samana päivänä Kasvitieteellisessä puutarhassa on paikalla myös Lemmikkilinnut Kaijuli ry, aktiivisesti toimiva Suomen suurin lemmikkilintu- ja papukaijayhdistys. Tapahtuma on maksuton. Lue…

Jatka lukemista

Valtakunnallinen pyöräilyviikko 7. – 15.5.2016

Suomessa vietetään valtakunnallista Pyöräilyviikkoa 7.–15.5.2016 jo 26. kertaa. Pyöräilyviikolla Suomi pyöräilee -kampanja haastaa kunnat, seurat, yhdistykset, järjestöt ja työpaikat järjestämään pyöräilyyn liittyvää toimintaa joka puolella Suomea. Pyöräilyviikko pitää sisällään paljon tapahtumia sekä itse pyöräilystä että sen edistämisestä kiinnostuneille. Pyöräilyviikon pääteemana tänä vuonna on sähköavusteinen pyöräily iskulauseella ”Aina myötätuulessa!”. Varsinais-Suomessa Pyöräilyviikolla järjestetään kuntalaisille avointa pyöräilyaiheista ohjelmaa: La 7.5….

Jatka lukemista

Textile 2.0 Hackathon 14. – 15.5.

How will we take textile recycling to the next level? Textile 2.0 Hackathon is aimed for startups and students. The idea of the camp is to find new solutions and local business models for recycling textile. The purpose is to develop a method, that is effective in recycling textiles. We hope that new startups will be born after…

Jatka lukemista
Siisti Biitsi -kampanja käynnissä koko toukokuun

Siisti Biitsi -kampanja käynnissä koko toukokuun

Siisti Biitsi on koko Suomen rantojen yhteinen siivouskampanja, jossa kuka tahansa voi järjestää talkoot haluamallaan rannalla. Kampanja kestää tänä vuonna koko toukokuun ja teemana ovat erityisesti jokien ja järvien rannat. Kolmatta kertaa järjestettävän Pidä Saaristo Siistinä ry:n Siisti Biitsi -kampanjan tavoitteena on rantojen siivoamisen lisäksi nostaa meren, järvien ja jokien roskaantuminen yleiseen tietoisuuteen ja antaa…

Jatka lukemista
Testaa lähitienoosi roskakulttuuri

Testaa lähitienoosi roskakulttuuri

Tartu Roskareissuhaasteeseen! Teiden varret ja muu lähitienoo näyttää ikävän roskaiselta. Ihan testinä kokeilepa, kuinka pitkälle pääset kotipihaltasi, kun roskapussi on jo täynnä. Itselläni 200 metriä oli ihan maximi. Ota kuva ja kerro matkan pituus Roskareissuhaasteen Facebooksivuilla. Jos roskapussi täyttyy hitaasti, onneksi olkoon! Lähiympäristösi on suht siistissä kunnossa. Kuvaa kuitenkin saaliisi ja kerro kävelemäsi keruumatkan pituus….

Jatka lukemista

Ylijäämä- ja uusiomaa-aines puhuttavat 27.4. Turussa

Ylijäämä- ja uusiomaa-aines puhuttaa seminaarissa Turun Forum Marinumissa 27.4. klo 12 – 16. Aihetta käsitellään sekä alueellisella että valtakunnallisella tasolla mm. Ympäristöministeriön, rakennusalan, kuntien ja maakuntien liittojen näkökulmasta. Osallistu kiinnostavaan ja ajankohtaiseen seminaariin! Lue lisää >> Varsinais-Suomen liitto

Jatka lukemista
Puhdas merivesi -seminaari Raumalla 28.4.

Puhdas merivesi -seminaari Raumalla 28.4.

Raumalla järjestetään jo viidettä kertaa Itämeritapahtuma. Tämän vuoden teemana on Osallistu, opi ja vaikuta! Aamupäivällä alan asiantuntijat vierailevat Rauman kouluissa ja Asiantuntijat torilla -kansalaistapaamisessa. Iltapäivällä on valtakunnallinen seminaari Rauma-salissa, jossa aiheina on mm. Koulujemme lähivedet -ohjelma ja kansalaisten vaikutusmahdollisuudet Itämeren suojelutyössä. Puhujina ovat mm. Lea Kauppi (Suomen ympäristökeskus) ja Hannele Pokka (Ympäristöministeriö). Lue lisää >>…

Jatka lukemista

Energiaratkaisujen Vihreät ovet 26.4.

Energiaratkaisujen avoimien ovien päivä 26.4.2016 Vihreät ovet -tapahtumassa asukkaat, yritykset ja kaupunki avaavat ovensa yleisölle kertoakseen kokemuksensa energiatehokkuusratkaisujen hankinnasta ja käytöstä. Kokemusten jakamisella halutaan edistää uusien energiatehokkuusratkaisujen ja uusiutuvan energian käyttöönottoa. Vielä ehtii mukaan! Tutustumiskohteeksi voi ilmoittautua 18.4.2016 asti. Voit myös vinkata kiinnostavista kohteista, joiden pitäisi ehdottomasti olla mukana. Lue lisää >> Vihreät ovet

Jatka lukemista

Puhtaat rannat – siivoustapahtuma 23.4. Turussa

Turku talkoillaan kevätloistoon Puhtaat rannat – siivoustapahtumassa Tiesitkö, että mereen joutuvasta roskasta noin 70 % vajoaa pohjalle, pois meidän silmistämme mutta meren ekosysteemin riesaksi? Torille heitetty muovipullo ajautuu tuulen ja sateen mukana jokeen ja sitä kautta mereen. Muovi pilkkoutuu yhä pienemmäksi silpuksi, kerää itseensä haitallisia aineita ja rikastuu ravintoketjussa. Linnun jalkaan kiertynyt naru vaikeuttaa sen…

Jatka lukemista

The Baltic Sea, our common Interest -seminaari 8.6. Turussa

The Baltic Sea, our common Interest – Solutions and practices for better future Seminar will be held 8 June at 9.00-15.45 in Auditorium of Virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2, Turku. The event is aimed to bring together representatives of research, business and public sector to discuss topics, such as prevention of the urban flooding, quality of water…

Jatka lukemista