S-ryhmästä tulee Suomen suurin aurinkosähkön tuottaja, kun kauppojen katoille asennettaan lähitulevaisuudessa tuhansia aurinkopaneeleja. Turun Osuuskauppa on mukana hankkeessa. – Tavoitteenamme on lisätä uusiutuvan energian käyttöä tulevina vuosina. Jo nyt merkittävä osa käyttämästämme sähköstä on omalla tuulivoimalla tuotettua. Näemme myös aurinkosähkössä potentiaalia, kiinteistöpäällikkö Antti Heikkilä Turun Osuuskaupasta kertoo. Toimipisteiden katoille asennettavat paneelit tuottavat sähköä kiinteistöjen omaan…
Jatka lukemistaTurku haluaa olla Suomen ilmastoystävällisin kaupunki
…jossa asuu maan tyytyväisimmät asukkaat Eriarvoistumisen ja syrjäytymisen ehkäisy sekä ilmastotalkoot ovat uuden Turku-strategian kulmakiviä. Turun kaupungin päättäjät ovat sitä mieltä, että vuonna 2029 Turussa asuu Suomen tyytyväisimmät suurten kaupunkien asukkaat. Näin on kirjattu Turun uuteen kaupunkistrategiaan, joka hyväksyttiin maanantaina Turun valtuustossa. – Tämä oli valtuustokauden yksi merkittävimmistä päätöksistä, sanoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kokoomuksen Lauri Kattelus….
Jatka lukemistaSiisti biitsi siivoaa jälleen rannat
Pidä Saaristo Siistinä ry:n järjestämä Siisti Biitsi -rantojensiivouskampanja käynnistyy jälleen. Vesistöjen roskaantuminen on vakava ongelma, johon talkookampanjalla halutaan puuttua. Pidä Saaristo Siistinä ry on tehnyt jo lähes 50 vuotta työtä vesistöjen roskaantumisen ehkäisemiseksi. Tänä vuonna viidennettä kertaa järjestettävän, kaikille kansalaisille suunnatun Siisti Biitsin tarkoituksena on paitsi siivota rantoja myös kiinnittää huomiota vesistöjen roskaantumiseen. – Roskaantuminen on…
Jatka lukemista
Porin ruokahävikki ruoka-avuksi palkittiin
Sitran ja Kuntaliiton järjestämässä kiertotaloustekoja etsineessä kisassa Porin kaupunki palkittiin ruokahävikin onnistuneesta muuttamisesta osaksi ruoka-apua ”Kiertotalous kunnan tehtävissä” -kategoriassa. Kouluruokaa riittää viikoittain lähes 1400:lle ruoka-avun tarvitsijalle. Ylijäänyttä kouluruokaa haetaan viikoittain yhdeltätoista koululta. Hävikkiruuan kuljetuksista vastaa kaupungin työllistämispalveluiden kuljetuspaja. – Ylijääneen kouluruuan jakelusta aiheutuu kymmenien tuhansien lisämenot, jos kuluja vertaa ruuan hävittämiseen biojätteenä. Kyseessä on siten…
Jatka lukemista
Kulttuuriperintövuosi 2018
Vuonna 2018 koko Eurooppa viettää yhteistä Kulttuuriperinnön eurooppalaista teemavuotta Kulttuuriperintö tarkoittaa teemavuonna nykyhetkessä eläviä, menneisyydestä perittyjä voimavaroja kaikissa muodoissaan ja näkökohdissaan – aineellisissa, aineettomissa ja digitaalisissa. Vuoden toteuttamiseen voivat osallistua kaikki halukkaat: kulttuuriperinnöstä kiinnostuneet, kulttuuriperinnön ammattilaiset ja harrastajat, kansalaisjärjestöt, alueelliset ja paikalliset toimijat sekä jäsenvaltiot. Suomessa vuoden pääteemana on osallisuus kulttuuriperintöön. Yhteisöjä, kansalaisjärjestöjä ja museoita kannustetaan…
Jatka lukemista
Ravinteet lautaselle – ei uimaveteen!
Suomessa syntyy vuosittain runsaat 21 miljoonaa tonnia kierrätysravinteiden raaka-aineiksi sopivia biomassoja. Osa biomassoista hyödynnetään jo nyt tehokkaasti uudelleen ruuantuotannossa, mutta tehostamisen varaa on vielä runsaasti. Tehokkaampi ravinteiden kierto säästää luonnonvaroja, mutta onko elintarvikkeita hankkivan tahon mahdollista tietää, milloin elintarvike on tuotettu kierrätysravinteilla? Varsinais-Suomessa on kokemusta aiheen tiimoilta käydystä markkinavuoropuhelusta. Ravinnekierron saloja ja kokemuksia hankintaprosessista on…
Jatka lukemista
Satakunnan päästöt vähentyneet 28 %
Suomen ympäristökeskuksen tekemien laskelmien mukaan Satakunnan kasvihuonekaasupäästöt ovat laskeneet 28 % vuosina 2007–2015. Työ päästöjen vähentämiseksi on käynnissä, mutta tavoitteesta ollaan vielä kaukana. Ilmastonmuutoksen hillinnässä vahva ja kuntarajat ylittävä yhteistyö on ratkaisevassa asemassa. Huhtikuussa 2017 Lounais-Suomen Hinku-ohjelmaan liittyneet kunnat ja Turku haastoivat alueen muut kunnat yhteistyössä tavoittelemaan hiilineutraaliutta vuoteen 2040 mennessä. Satakuntaliitto, Varsinais-Suomen liitto, Varsinais-Suomen…
Jatka lukemistaRuoppausmassojen läjitys Airistolle ihmetyttää
Centrum Balticum Pulloposti 5.4.2018 Aamu Airistolla – aivan siinä läjitypaikan vieressä Turun Sanomien politiikan ja taloustoimituksen päällikkö Leena Korja-Kaskimäki ruotii Saaristomeren tilaan juuri nyt vaikuttavia tekoja ja valintoja. Turun kaupunki saa kiitosta siitä, että sen omissa pienvenesatamissa on kaikissa veneiden septitankkien imutyhjennuslaitteet. Korja-Kaskimäki pitää kuitenkin käsittämättömänä sitä, että Turun Satama saa läjittää laivaväylältä ruopattua sedimenttimassaa…
Jatka lukemistaHansakortteli aloittaa energiatehokkuushankkeen
Varsinais-Suomen Yrittäjä 10.4.2018 Hansakortteli on asettanut tavoitteekseen vähentää energiankulutustaan vuodessa noin 1 040 000 hiilidioksidikilon verran, mikä vastaa esimerkiksi noin 330 auton vuosipäästöjä. Hankkeessa tullaan edistämään lämmöntalteenoton entistä parempaa hyödyntämistä, modernisoimaan ilmanvaihtoa ja parantamaan tarpeenmukaisen ilmanvaihdon toimintaa. Lue lisää >> Varsinais-Suomen Yrittäjä -lehti
Jatka lukemistaVarsinais-Suomen luonnonarvojen ja -varojen vaihemaakuntakaava nähtävillä
Varsinais-Suomen luonnonarvojen ja -varojen vaihemaakuntakaavassa käsitellään kierto- ja biotalouden näkökulmasta keskeisten luonnonvarojen käyttö ja potentiaalit. Kaavassa otetaan myös huomioon maakunnallisesti arvokkaiden luontoalueiden ja virkistysmahdollisuuksien turvaaminen. Varsinais-Suomen maakuntavaltuusto käynnisti joulukuussa 2015 vaihemaakuntakaavatyön laadinnan. Vaihemaakuntakaavan käynnistämisen tarve liittyy erityisesti biotalouden ja kiertotalouden aiheuttamien alueellisten luonnonvarojen käytön lisääntymiseen. Keskeisiä muutoksia aiheuttavat myös kansalliset lainsäädännölliset muutokset jätehuoltosektorilla sekä EU:n tavoitteet kiertotalouteen…
Jatka lukemista

