Kehityspolut

Etusivu / Archive by category "Kehityspolut" (Page 71)
Lineaaritaloudesta kiertotalouteen

Lineaaritaloudesta kiertotalouteen

Kulutustuotteiden valmistuskustannusten halventuessa kertakäyttökulutus lisääntyi ympäri maailmaa. Tuotteilta ei enää osattu vaatia kestävyyttä eikä niitä lähdetty korjaamaan, sillä halvemmalla sai uuden. Tämä johti maailmanlaajuiseen jäteongelmaan niin mantereella kuin merelläkin. Lineaaritaloudesta ollaan siirtymässä kiertotalouteen. Mitä haasteita kiertotalous kohtaa? Miten kemikaalien kierrätys voidaan järjestää? Näihin kysymyksiin pyrkii vastaamaan SYKE:n Ympäristön tila -katsaus vuodelta 2017. Alla on poimintoja…

Jatka lukemista

Ympäristökasvatuksen valtakunnalliset hankeavustukset jaettu

Avustusta myönnettiin 14 eri hankkeelle Keski-Suomen ELY-keskus on tehnyt päätöksen tämänvuotisten ympäristökasvatuksen hankeavustusten saajista. Avustusta myönnetään yhteensä 241 465 euron edestä 14 hankkeelle, joilla edistetään erityisesti ilmastokasvatusta, kestävän kehityksen laajan kokonaisuuden haltuunottoa ja kulttuuriperintövuoden teemoja. Avustuksia haettiin 55 hankkeelle yhteensä 1 366 183 euron edestä. Hankkeet vastasivat pääosin hyvin hakukierroksen painotuksiin. Ympäristökasvatuksen kentän ajankohtaiset puheenaiheet…

Jatka lukemista
Ympäristöystävälliset festarit?

Ympäristöystävälliset festarit?

Suuret musiikkifestivaalit järjestetään usein luonnon helmassa Heinäkuun alussa festari- ja tapahtumakesä alkaa olla kuumimmillaan. Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa järjestetään kesän aikana lukuisia tapahtumia ja festivaaleja. Niitä järjestetään sekä suuremmissa kaupungeissa että pienemmissä kylissä. Osa tapahtumista tavoittelee suurta kävijämäärää, osa tyytyy pienen yleisön tuomaan kotoisaan tunnelmaan. Vaikka kaupunkifestarit ovat nykyään yleisiä, järjestetään alueen suuret festivaalit Ruisrock ja…

Jatka lukemista

Rahoitusta tarjolla ravinteiden kierron parantamiseen

Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma on yksi hallituksen kärkihankkeista Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma on osa Juha Sipilän hallituksen Kiertotalouden läpimurto ja puhtaat ratkaisut käyttöön -kärkihanketta. Hallitusohjelmassa on asetettu tavoitteeksi lisätä ravinteiden talteenottoa erityisesti Itämeren ja muiden vesistöjen kannalta herkillä alueilla siten, että vähintään 50 % lannasta ja yhdyskuntajätevesilietteestä saadaan kehittyneen prosessoinnin piiriin vuoteen 2025 mennessä. Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma…

Jatka lukemista
Tuhansien vesien maa

Tuhansien vesien maa

Miten maamme vesillä menee? Mitkä ovat niiden tilan pahimpia uhkia? Näihin kysymyksiin pyrkii vastaamaan Suomen Ympäristökeskuksen Ympäristön tila -katsaus vuodelta 2017. Alla on poimintoja katsauksesta ja linkit tietopakettiin löytyvät jutun lopusta. Suomen pääosin hyväkuntoiset vesialueet kohtaavat monia uhkia Vesiensuojelun kehitys Suomessa on monelta osin menestystarina. Silti maataloustuotanto, maankäytön tehostuminen, ilmastonmuutos ja kemikalisoituminen huonontavat edelleen vesiemme…

Jatka lukemista

Äänimaisemaa kuuntelevat kävelyt alkavat

Kuuntelukävelyt Kankaanpäässä alkavat torstaina 28.6.2018 Pohjois-Satakunnassa sijaitsevassa Kankaanpäässä kävellään kesän aikana kuuntelukävelyjä, joilla tarkoituksena on keskittyä ympäröivään äänimaisemaan ilman puhetta tai elektronisia laitteita. Tarkoituksena on pohtia, mitkä äänet ovat tyypillisiä Kankaanpään Niinisalon kylässä eri kellonaikoina ja eri reiteillä. Kävelyn jälkeen kokemuksesta, kuulluista äänistä ja niiden merkityksestä keskustellaan yhdessä. Kuuntelukävelyitä ohjaa kuvataiteilija Kirsi Jaakkola. Kävelyitä järjestetään…

Jatka lukemista
Vältä laituririidat

Vältä laituririidat

Mikäs sen mukavampaa kuin nauttia kesästä laiturilla laineiden liplatusta ja linnunlaulua kuunnellen. Laiturista voi kuitenkin muodostua myös riidan aihe, jos sen suunnittelu jää puolitiehen. Rannan omistajalla tai haltijalla on yksityistä tarvetta varten oikeus rakentaa laituri, joka voi ulottua toisenkin omistamalle vesialueelle. Laiturin voi rakentaa, vaikka ei olisikaan vesialueen omistaja tai osakas. Rantaan päättyvät tie- ja…

Jatka lukemista
#suojelentätä-kuvakisa käynnissä kesän ajan

#suojelentätä-kuvakisa käynnissä kesän ajan

Kuvakisalla pyritään saamaan ihmiset huomaamaan myös arkipäiväiset kulttuuriympäristöt Ympäristöministeriö on käynnistänyt kesän ajan kestävän #suojelentätä-kampanjan, jolla kannustetaan jokaista tarkkailemaan arkista ja läheltä löytyvää kulttuuriympäristöä uusin silmin. Arvokkaita kulttuuriympäristöjä löytyy usein aivan nurkan takaa – jo omasta kotikorttelista tai läheiseltä kylänraitilta. Kulttuuriympäristöllä tarkoitetaan kaikkea ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntynyttä ympäristöä. Kulttuuriympäristöksi käsitetään usein vain turistinähtävyydet ja…

Jatka lukemista

Neste Kaarinalla aurinkovoimaa

Varsinais-Suomen Yrittäjä -lehti 15.6.2018 Neste Kaarinan kahvipannu kuumenee auringon voimalla Yli 140 paneelia tuottaa virtaa huoltamon katolla Neste Kaarina otti käyttöön oman aurinkosähkövoimalan yhtenä ensimmäisistä huoltoasemista Varsinais-Suomessa. Yli 140 aurinkopaneelia tuottaa huoltamon katolla auringonsäteistä energiaa, joka muutetaan verkkovirraksi rakennuksen käyttöön. Ravintolakeittiöiden ja autonpesukadun lisäksi aurinkoenergiaa virtaa kahteen uuteen sähköauton latauspisteeseen, jotka asennetaan lähiviikkoina. Yli 50-vuotias…

Jatka lukemista

Parhaat maisemateot etsintäkuulutettu

Ympäristöministeriö etsii Suomen parasta maisemahanketta Suomen parasta maisemahanketta etsitään jälleen. Ympäristöministeriö kutsuu ehdokkaiksi hankkeita, joilla on onnistuneesti hoidettu, suojeltu tai suunniteltu maisemia. Ehdotuksia voi jättää 7.9.2018 saakka. Joka toinen vuosi järjestettävään kilpailuun voivat osallistua kansalaisjärjestöt sekä alue- ja paikallisviranomaiset. Hankkeiden tulee olla jo toteutuneita ja vähintään kolme vuotta sitten käynnistettyjä. Kilpailuun ovat tervetulleita sekä perinteiset…

Jatka lukemista