Kahvittelun lomassa keskustellaan kiertotaloudesta Varsinais-Suomessa Tutkimus- ja koulutusvastaava Piia Nurmi Turun ammattikorkeakoulusta esitelmöi kiertotalouden yrityksistä ja opiskelijayhteistyöstä. Miten yhteistyöllä päästään kiertotalousratkaisuissa harppauksin eteenpäin? Nina Aarras Turun yliopistolta esittelee väitöskirjansa ” Toisen jäte on toisen raaka-aine – Kierrätys ja uudelleenvalmistus taloudellisesti ja ekologisesti kestävänä liiketoimintamahdollisuutena.” Väitöskirjassa selvitetään millaisia liiketoimintamahdollisuuksia kierrätys ja uudelleenvalmistus tarjoavat yrityksille. Tule kahvittelemaan,…
Jatka lukemistaTulevaisuuden Skanssia innovoitiin kansainvälisessä tunnelmassa
Tulevaisuuden Skanssin aluetta kokoontui kehittämään 150 ihmistä. Englanninkielinen Smart Sustainable Cities tapahtuma oli Turun ammattikorkeakoulun järjestämä ja paikalla oli opiskelijoita, asiantuntijoita sekä yritysedustajia sekä Suomesta että ulkomailta. Aamupäivän aikana kuultiin kestävien ja älykkäiden kaupunkiratkaisujen suunnittelusta sekä Skanssin alueen tämänhetkisistä suunnitelmista. Tapahtuman osanottajat saivat osallistua äänestämällä Skanssin alueen suunnitteluun liittyvistä kysymyksistä. Samalla alueen suunnittelijat saivat arvokasta tietoa…
Jatka lukemistaSärki kannattaa käyttää kalapihviin kaatopaikalle viemisen sijaan
Järvikalat ovat herkullista ja terveellistä lähiruokaa Apetit tuo markkinoille ammattikeittiöasiakkaille suunnatun järvikalapihvin. Sen tuotekehityksessä lähdettiin liikkeelle raaka-aineen eli särjen ja pikkuahvenen omasta hyvästä mausta. ”Kalan omaa makua ei haluttu peittää. Siksi pihviin kehitettiin kalan omaa makua vahvistava, pelkistetty ja perusmakuja korostava suolan, pippurin, kerman ja voin makuyhdistelmä”, kertoo Apetit Ammattilaisten markkinointipäällikkö Hanna Pere. Järvikalapihvissä käytetyt…
Jatka lukemistaHulevesitapahtuma Uppsalassa 2.12.2015
Water and society in the Baltic Sea Region: debates on storm water management and diffuse load monitoring, 2.12.2015, Uppsala, Sweden Tapahtuma kokoaa vesialan tutkijoita, yrityksiä ja julkisen sektorin edustajia keskustelemaan ja jakamaan tietoa huleveden hallinnasta ja hajakuormituksen monitoroinnista. Asiantuntija-alustusten jälkeen keskustellaan työpajoissa hajakuormituksesta ja hulevesien hallinnasta ja ideoidaan uusia hankkeita yhdessä. Huom: osallistujat voivat jatkaa…
Jatka lukemista
ELY-keskus kannustaa arvokkaiden rakennusten kunnostamiseen
ELY-keskus myöntää vuosittain harkinnanvaraisia avustuksia rakennusperinnön hoitoon. Avustusta voidaan myöntää yksityisille rakennuksen omistajille ja yhteisöille kulttuurihistoriallisesti arvokkaisiin, etenkin kaavalla suojeltuihin rakennuksiin. Ensisijaisia kohteita ovat valtakunnallisesti merkittävissä kulttuurihistoriallisissa ympäristöissä sijaitsevat kohteet (www.rky.fi) sekä maakunnallisesti arvokkaat kohteet. Avustuksia myönnetään korjauksiin, joissa edistetään arvokkaiden rakennusten säilymistä. Tyypillisiä toimenpiteitä ovat esimerkiksi ulkovaipan: katon, julkisivujen, ikkunoiden tai ulko-ovien korjaustyöt ja…
Jatka lukemista
Kaupunkipuistohaaste toteutuu yhteistyönä
Porilaiset tekivät vastavierailun Turkuun. Porin kansallisen kaupunkipuiston edustajat vierailivat Turussa keskiviikkona 28.10. tutustumassa Turun kansallisen kaupunkipuiston reitistöihin. Vierailun aikana vaihdettiin hyviä käytäntöjä ja syvennettiin yhteistyötä kaupunkipuistojen kehittämiseksi. Kaupunkipuistojen reitistöjä kierrettiin polkupyörän selässä, ja kirpeä mutta aurinkoinen syyssää tarjosi mitä parhaimmat puitteet syysasussaan olevien puistojen ihailuun. – Vietimme hienon päivän Turun kansallisessa kaupunkipuistossa. Näimme kaupunkipuiston koko matkalta…
Jatka lukemistaEnergiatehokkaampi kotitalous -luentoillat Raumalla 3.11. ja 1.12.2015
Tarjolla tietoa eri lämmitystavoista, lämmityksen ohjauksesta, aurinkosähkön hyödyntämisestä ja säästötoimista Energiatehokkaampi kotitalous -luentoillat Rauman kansalaisopistolla, Opistotalo, Aittakarinkatu 10 3.11. klo 18.00 – 20.30 1.12. klo 18.00 – 20.30 Osallistujien kesken arvotaan led-lamppuja ja aurinkolyhty. Rauman Energia tarjoaa sisäänpääsyn ja Satahima-hanke kahvit. Järjestäjinä Satahima – Kohti hiilineutraalia Satakuntaa -hanke, Rauman kaupunki, Rauman kansalaisopisto sekä Rauman Energia…
Jatka lukemistaPäästöihin puuttuneet kunnat säästävät miljoonia
Suomi on täynnä fiksuja ratkaisuja Hehkulamput ovat vaihtuneet ledeihin, kodit lämpenevät ilmalämpöpumpuilla ja maalämmöllä, biopolttoaineet yleistyvät vauhdilla, taloista tehdään energiapihejä ja aurinko- ja tuulivoima valtaavat alaa maailmalla. Ilmastonmuutosta torjutaan jo laajasti, vaikka suurin osa maailman energiasta tuotetaan yhä fossiilisilla polttoaineilla – öljyllä, hiilellä ja maakaasulla – ja kansainväliset ilmastoneuvottelut kulkevat etanan vauhdilla. Ilmastopäästöjä vähennetään yhä…
Jatka lukemistaLiikkumisen ohjaukseen avustuksia jaossa
Liikkumisen ohjauksen valtionavusta voivat hakea kunnat, kuntayhtyvät ja muut yleishyödylliset yhteisöt, esimerkiksi erilaiset liikkumisen ohjausta järjestävät verkostot, säätiöt ja yhdistykset. Vuodelle 2016 toivotaan hakemuksia erityisesti seuraavista teemoista: Kävelyn ja pyöräilyn valtakunnallisen toimenpidesuunnitelman edistäminen. Kestävää liikkumista edistävien, kuluttajille suunnattujen uudenlaisten liikkumispalveluiden kehittäminen (esim. yhteiskäyttöautot, kimppakyydit, pyöräpalvelut ja kaupunkipyörät, sähköavusteiset polkupyörät, MaaS-palvelut) ja integrointi kunnan tai seudun…
Jatka lukemistaVarsinais-Suomesta resurssiviisauden edelläkävijä
Varsinais-Suomessa resurssiviisaus ja kiertotalous ovat nousseet tärkeiksi keinoiksi hillitä ilmastonmuutosta. Maakuntastrategiassa visioidaan toimintatavoiltaan kokonaisvaltaisesti resurssiviisasta ja hiilineutraalia maakuntaa. Tavoitteella haetaan innovoivaa edelläkävijyyttä korostaen erityisesti kumppanuutta, sillä päämäärä on yhteinen Kiertotalouden on arvioitu tuovan Suomelle jopa 2,5 miljardin kasvumahdollisuudet. Varsinais-Suomen alueella resurssitehokkuustyötä tehdään yhä tiiviimmässä yhteistyössä julkisen sektorin, elinkeinoelämän sekä korkeakoulujen kesken. Näin tutkimus ja käytännön…
Jatka lukemista

