Kehityspolut

Etusivu / Archive by category "Kehityspolut" (Page 110)

Saaristomereen istutetaan ruohoa

Maailmalla meriruohoniityt ovat vielä sademetsiäkin tehokkaampia ilmastonmuutoksen hillitsijöitä. Åbo Akademin tutkijat yrittävät kasvattaa meriruohoa Saaristomeren pohjassa. Yleisessä tiedossa on, että sademetsät ja metsät ovat tehokkaita hiilinieluja ja ilmastonmuutoksen hillitsijöitä. Niiden lisäksi merenpohjassa kasvavat ruohoniityt saattavat kuitenkin olla vieläkin tehokkaampia. Maailmalla ne keräävät noin 35 kertaa enemmän hiiltä kuin esimerkiksi trooppiset sademetsät. Meriruohoniittyjen määrä on kuitenkin…

Jatka lukemista
Kulttuuriperintökisa

Kulttuuriperintökisa

Maailmankuulu oopperalaulaja ja kulttuuriperintöjärjestö Europa Nostran puheenjohtaja Plácido Domingo jakaa Euroopan kulttuuriperintöpalkinnot 13.5.2017 Turussa yhdessä EU-komissaari Tibor Navracsicsin kanssa. Suomesta kilpailee palkinnoista yhdeksän ehdotusta, joista kolme on Lounais-Suomesta. Palkintojuhla on osa isoa eurooppalaista kulttuuriperintötapahtumaa European Heritage Congress, joka järjestetään Turussa 10.–14. toukokuuta 2017 osana itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmaa. Suomesta lähetettiin yhdeksän ehdotusta kilpailemaan Euroopan unionin ja…

Jatka lukemista

SustainBaltic laajentaa yhteistyötä meri- ja rannikkoalueiden suunnittelussa

Satakuntaliitto on mukana Turun yliopiston vetämässä SustainBaltic-hankkeessa, jonka tavoitteena on edistää meri- ja rannikkoalueiden kestävää käyttöä Lounais-Suomessa ja Virossa EU:n suositusten mukaisesti. Rannikkoalueilla on luontoarvojen ohella suuri merkitys mm. aluetaloudelle, matkailulle sekä paikallisten asukkaiden virkistyskäytölle. Eri käyttötarpeet synnyttävät usein keskustelua siitä, miten rannikkoaluetta olisi tarkoituksenmukaista käyttää sekä kuinka paljon eri maankäyttömuodot rajoittavat toisiaan. Meri- ja…

Jatka lukemista

Loimaa hakee HINKU-kunnaksi

  Loimaan Lehti kertoi 17.11.2016, että Loimaan kaupungin valtuusto on päättänyt hakea Hiilineutraalien kuntien (HINKU) jäsenyyttä. HINKU-foorumi on keväällä 2013 perustettu ilmastonmuutoksen hillinnän edelläkävijöiden verkosto, joka kokoaa yhteen kunnianhimoisiin päästövähennyksiin sitoutuneet kunnat, ilmastoystävällisiä tuotteita ja palveluita tarjoavat yritykset sekä energia- ja ilmastoalan asiantuntijat. HINKU-foorumi jakaa tietoa ilmastonmuutoksen hillinnän parhaista käytännöistä, tukee kuntien ilmastotyötä sekä luo…

Jatka lukemista

Pohjoismaiden ratkaisut leikkaisivat ilmastopäästöjä

Ottamalla käyttöön 15 pohjoismaista ilmastoratkaisua maailma voisi vähentää päästöjä neljällä gigatonnilla 2030. Tämä on yhtä paljon kuin EU-maat yhteensä tuottavat päästöjä nykyään. Kustannuksiltaan ratkaisujen käyttöönotto vastaisi summaa, jonka verran nyt tuetaan fossiilisia polttoaineita yhdeksässä päivässä. Tulokset selviävät Nordic Green to Scale -selvityksestä, joka lanseerataan Marrakechin COP 22 -ilmastoneuvotteluissa. Sitra on kumppaneidensa kanssa selvittänyt, paljonko päästöjä…

Jatka lukemista

Kom med och påverka din egen kulturmiljö!

Verkstaden arrangeras i Norrby, Iniö Snäckan 22.11.2016 kl. 15-17.30 Programmet innehåller projektpresentation, workshop och föredrag av museiforskare John Björkman Verkstadenarrangeras i Nagu Kommunalstuga 23.11.2016 kl. 17.30-19.30 Programmet innehåller projektpresentation, workshop och föredrag av arkitekt Kirsti Horn Vad anser du att är mest betydelsefulla byggnad, svindlande utsiktsplats, behagligaste landskap, mötesplats som väcker minnen, vackraste naturrutt, fabriksområde…

Jatka lukemista

Kulttuuriympäristötyöpajat Iniössä 22.11. ja Nauvossa 23.11.

Iniön työpaja järjestetään Norrbyssä Snäckan 22.11.2016 klo 15.00 -17.30 Ohjelmassa hanke-esittely, workshop ja paikallismuseotutkija John Björkmanin esitelmä Nauvon työpaja järjestetään Kunnantuvalla 23.11.2016 klo 17.30 -19.30 Ohjelmassa mm. hanke-esittely, workshop ja arkkitehti Kirsti Hornin esitelmä myllyistä Tule ja vaikuta omaan kulttuuriympäristöösi! Mikä on mielestäsi alueesi merkityksellisin rakennus, huikein näköalapaikka, miellyttävin maisema, muistoja herättävä kokoontumispaikka, kaunein luontoreitti,…

Jatka lukemista

Ympäristö Nyt -uutisviesti 5/2016

Lue uusin >> Ympäristö Nyt -uutisviesti Aiheina: – Rahoitusta ympäristöhankkeille jaossa – Luonnonhoitoa yhdessä -seminaari – Koulumme lähivedet -toiminta alkaa Kaarisillan koulussa – Nakkila hankkii aurinkovoimaa – Energiaviisaita investointeja helposti ja edullisesti kunnille – Vaikuta vesiin -kämppis – Ilmastotietoa Nytissä Voit tilata uutisviestin jatkossa sähköpostiisi: info@ymparistonyt.fi

Jatka lukemista

Bastu-haastekilpailu resurssiniukkuuden ratkaisuun

Kilpailun voittajalla 15 000 euroa Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen koordinoiman Bastu-verkoston valtakunnallinen haastekilpailu etsii uusia resurssiniukkuuteen perustuvia ratkaisuja. Tavoitteena on uudistaa Varsinais-Suomen elinkeinoelämän kärkialoja. Bastu-haastekilpailussa haetaan uusia ratkaisuja edistämään talouden ja hyvinvoinnin kasvua, joka ei perustu luonnonvarojen liikakäyttöön. Ideat voivat liittyä sekä tuotteisiin että palveluihin tai niiden yhdistelmiin. Valtakunnallisen haastekilpailun tavoitteena on erityisesti uudistaa Varsinais-Suomen…

Jatka lukemista