Vaikuta vesiin

Etusivu / Archive by category "Vaikuta vesiin" (Page 41)

Maaseudun kehittämiselle tuhannen taalan tilaisuus

Varsinais-Suomen maaseudun kehittämiselle nyt tuhannen taalan tilaisuus Maaseuturahaston kautta tarjoutuu vielä tänäkin vuonna erinomaiset rahoitusmahdollisuudet avuksi maaseudun kehittämiseen, sillä käytettävissä olevat rahoitusresurssit ovat nyt ohjelmakauden puolivälissä korkeimmillaan. Viime vuosilta säästynen rahoituksen sekä vuodelle 2017 saadun uuden rahoituksen turvin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kautta on edelleen haettavissa 12 M€ maaseudun kehittämishankkeisiin ja yritystukiin  sekä hyvänä lisänä vielä tälle…

Jatka lukemista
Saaristomeri-näyttely siirtynyt Ruissaloon

Saaristomeri-näyttely siirtynyt Ruissaloon

Saaristomeren panoraama -valokuvanäyttely on Hansatorin avajaisten jälkeen siirtynyt Turun Ruissaloon ja siellä Turun Yliopiston Kasvitieteellisen puutarhan piha-alueelle. Puutarhan alueella on jo kaunis ja kukkiva kevät ja isokokoiset näyttävät kuvataulut kertovat vierailijoille Saaristomerestä, sen ainutlaatuisista kohteista ja maisemista – ongelmakohtiakaan pettelemättä. Puutarhan piha-alue on avoinna joka päivä kello 8.00 – 20.00. Näyttely on Ruissalossa toukokuun loppuun…

Jatka lukemista
ELY-keskus kannustaa viisaaseen liikkumiseen

ELY-keskus kannustaa viisaaseen liikkumiseen

Varsinais-Suomen ELY-keskuksessa on usean vuoden ajan kannustettu työtekijöitä liikkumaan pyöräillen, kävellen ja julkisia kulkuneuvoja käyttäen. ELYssä  järjestetään kaksi kertaa vuodessa pyöränhuoltopäivä, jolloin virastotalolla on pyörien pikahuoltoa työnantajan kustantamana. Lisäksi pyöräilijöille on tarjottu aamupalaa ja tänä keväänä tapahtumapäivän aamupala tarjottiin kaikille lihasvoimin työpaikalle saapuneille. Vuoden aikana osallistutaan myös leikkimielisiin kilpailuihin ja tapahtumiin nostattamaan positiivista henkeä. Työasiamatkoilla kannustetaan käyttämään julkisia kulkuneuvoja aina, kun se on mahdollista ja…

Jatka lukemista
Talkoolainen irrotti haravanvarresta

Talkoolainen irrotti haravanvarresta

Selkämeren kansallispuiston talkootöissä arvostetaan edelleen ruovikonniittoa, laiturien ja puukatosten korjausta sekä muuta hien pintaan nostavaa työpanosta. Julkishallinnon määrärahojen huvetessa tuo palvelu on kansallispuistossa vierailevalle tärkeää. Selkämeren kansallispuiston ystäväyhdistyksessä on kuitenkin runsastunut myös aineettomien palvelujen tuottaminen. Mahtava kulttuuriperintöteko oli Merikalastajan sanakirja Merikarvialla. Se tehtiin Merikarvia-seuran ja Selkämeren kansallispuiston ystävien yhteistyönä. Ajankohtaistieto on osa luontoharrastusta Raumalla on…

Jatka lukemista
100 vettä tutummaksi

100 vettä tutummaksi

Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys juhlistaa 100-vuotiasta Suomea tarjoamalla maksutta vedenlaadun tutkimusta sadalle lounaissuomalaiselle vesistölle tai vesimuodostumalle. Ehdota kohdetta ja sovi havaintopaikka vesiensuojeluyhdistyksen kanssa. Näytepullot voi noutaa yhdistykseltä ja ne palautetaan yhdistykselle tutkittavaksi. Saadut tulokset ovat julkisia. Vesianalyysit antavat yleiskuvan vesistöstä, mutta eivät kerro esim. käyttö- tai uimavesikelpoisuudesta. Mukaan voi lähteä kuka tahansa asiasta kiinnostunut ja esimerkiksi koululuokka!…

Jatka lukemista
Mikromuovit riski ympäristölle

Mikromuovit riski ympäristölle

Haittojen ehkäisy tarjoaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia Suomen ympäristökeskus on julkaissut Näkökulma ympäristöpolitiikkaan -sarjassa katsauksen muoviroskan lisääntyneeseen määrään maailman merissä. Mikromuovit ovat osin tuntematon riski. Niiden syntyä voidaan ehkäistä ohjauksella ja luomalla kannustimia uusille innovaatioille. Lue >> Mikromuovit riski ympäristölle (helda.helsinki.fi)

Jatka lukemista
Luonnon kirjo -verkkolehti

Luonnon kirjo -verkkolehti

Uudistunut Luonnon kirjo tarjoaa tietoa luonnon merkitykestä ja suojelusta Luonnon kirjo on monipuolinen lukupaketti kaikille luonnon monimuotoisuuden ystäville. Ensimmäisen numeron 1/2017 aiheita: Kunnostus hyödyttää kosteikkolintuja Luonnon päivät liikuttavat suomalaisia Miljoon pönttöä koossa siivekkäiden avuksi Luontoliiton susilähettiläs -työ paras luontoteko 2015-2016 Voimajohtoalueet värikkäiksi ja ruottaviksi ympäristöiksi Uusi toimintaohjelma torjuu lajien uhanalaistumista. Verkkolehteä päätoimittaa Suomen ympäristökeskus ja…

Jatka lukemista